Gaalan tulokset ovat vihdoin ratkenneet! Niitä pääset lueskelemaan tästä. Tänä vuonna ei valitettavasti järjestetä VaSu Festivaalia, eivätkä voittajat saa palkintoja (muuta kuin rutkasti kävijöitä). Onnea voittajille ja kiitos kaikille osallistuneille!
VaSu sims lopettaa toimintansa. Kaksi vuotta on vierähtänyt, ja VaSun aika on nyt tullut täyteen. Alempana kerromme mitkä syyt johtivat meidät VaSun lopettamispäätökseen. VaSun johdannaiset tarinat, Lc Magnetto ja Vincent jatkuvat vielä. Jos haluat sanoa hyvästit, viekku on avoinna.
Kiittäen Valokarhu ja Susiprinsessa.
Miksi lopetamme?
Minä ja Susiprinsessa päätimme jo kauan aikaa sitten, että lopettaisimme toisen VaSu Gaalan jälkeen. Ymmärsimme, että Websin puolella toimivilla Sims-sivuilla ei ole tulevaisuutta. Uusia sivuja ei tehty enää, melkein kaikki "vanhat" sivut olivat lopettaneet, ja kävijäkunnan kiinnostus alkoi siirtyä The Sims 3:een. On toki totta, että edelleen toimii joitakin The Sims 2 sivuja (tarkoitan niitä jotka ovat Websissä, Geocityssä, Webbisivuissa, ym.). Mutta verrattuna esimerkiksi vuoden takaisiin sivumääriin, jäljellä on murto-osa. Lopettamispäätöksellämme ei ole paljoakaan tekemistä yksityiselämme kanssa. Pystyisimmme päivittämään VaSua ja kiinnostuksemme riittäisi siihen, mutta emme ymmärrä kenelle tätä sivua ylläpitäisimme. Vuodatuksen puolella on vielä toivoa, siispä pidämme tarinamme mielummin siellä.
Mitä nyt?
VaSu sims on tosiaankin lopullisesti lopetanut, minkäänlaista comebackiä on turha odottaa. Tätä korostaaksemme emme vastaa enää viekkuviesteihin. Kuten edellä mainittu, Lc Magnetto ja Vincent jatkavat vielä ainakin jonkin aikaa.
Muisteluita
Niistä sivuista, jotka olivat pystyssä aloittaessamme syksyllä 2007, on enää jäljellä kaksi. Flowerful sims, Pikisims ja xSimsx. Voi tietysti olla, että muitakin on. Mutta nämä ovat ainoat jotka minä muistan :D. Muistaako kukaan kuinka aloitimme? Millainen oli ensimmäinen ulkoasumme?
Muistan hyvin VaSun ensimmäisen joulujuhlan. Se oli ensimmäinen "tapahtuma", jonka järjestimme. Kyseiset juhlat aiheuttivat järjestämisvillityksemme, minun ja Susiprinsessan oli pakko keksiä kaikenlaisia kilpailuja ja juhlia, ym. Niistä suurimpaan mittakaavaan nousi viime vuoden VaSu Gaala. Huh, se kyllä vaati työtä.
VaSusta minulle tulee mieleen myös Susiprinsessan runot ja lausahdukset. Vanhat sivut voivat kaivella viekkujaan, ja löytää sieltä Susiprinsessan runollisia joulutoivotuksia.
Ulkoasun vaihtaminen oli aina hauskaa. Yritimme keksiä aina mahdollisimman erilaisia ulkoasuja. Oma suosikkini ulkoasuista oli Susiprinsessan shokeeraava Let us begin. Se sai paljon kiitoksia kuin myös moitteita. Muistaako kukaan millainen ulkka oli? Jos lopetusulkoasumme laskee mukaan, VaSussa on ollut yhteensä 14 ulkoasua.
VaSuun liittyy niin paljon muistoja, etten varmaan edes osaisi kertoa niistä kaikista. Siksi toivoisinkin, että te kertoisitte viekkuun joitakin VaSumuistojanne.
Lopuksi
Kaikki loppuu aikanaan, nyt on siirryttävä eteenpäin. Joten, Let us begin a new age.
Valokarhu ja Susiprinsessa
P.S Kinkkumaista joulua! Heippa.